Jäntti ja Hokkanen talven nopeimmat

6.4.2011

Viimeinen ABC-Talvijuoksu juostiin aurinkoisessa säässä ja moni juoksi oman ennätyksensä.

Savonlinnan Riennon ABC-talvijuoksusarja saatiin päätökseen tiistaina, jolloin erinomaisissa olosuhteissa juostiin myös osa talvikauden kovimmista ajoista. Joni Jäntti oli nopein pitkällä 7,8 kilometrin matkalla ajallaan 25.59, mikä alittaa Johan Bäckmanin aiemman ykkösnoteerauksen 32 sekunnilla. Naisten nopein aika syntyi marraskuussa kun Pihla Hokkanen kellotti 29.26.

3,8 kilometrillä palkittiin nopeimmat alle 15-vuotiaat, joista Jari Turtiainen juoksi poikien ykkösajan 14.49 tiistaina. Susanna Lintunen oli nopein tyttö marraskuisella ajalla 20.21. Lisäksi kolmantena matkana oli 0,8km.

Suuren suosion saavuttaneessa talvijuoksusarjassa pinkoi joka kuukauden ensimmäinen tiistai - poislukien tammikuu, jonka sijaan juostiin totutusti Tapaninpäivänä - keskimäärin 50 juoksijaa, sillä juoksusuoritusten määrä oli kuudessa osakilpailussa tasan 300.

Vuodentakaiseen 196 juoksusuorituksen määrään tuli reilu kohennus ja talven 2008-2009 osallistujaennätys 265 juoksijaa rikotttiin sekin selkeästi.

Talvijuoksusarja jatkaa hyväksi todetulla kaavalla jälleen marraskuun ensimmäisenä tiistaina. Sitä ennen juostaan kuitenkin jo muun muassa Gatorade-maastojuoksuja 26.4. alkaen. Osakisoja on kaikkiaan kolme.



Lisätietoja: /tulokset/2010-2011_tulokset/abc-talvijuoksusarja/6_juoksu_5_4_2011/