Myllyselle ylivoimainen SM-kulta

14.8.2011

Turtiainen kahdeksas, Horppu ja Heiskanen kymmenensiä.

Savonlinnan Riennon Netta Myllynen lähti ennakkoon tasaiseksi pidettyyn 15-vuotiaiden 100 metrin kisaan tilastokakkosena 14-15-vuotiaiden SM-kisojen toisena kilpailupäivänä lauantaina Varkaudessa.
Jo alkuerissä rientolainen osoitti ylivoimaista vauhtia ja loppukilpailussa ylivoima vain korostui. Nollatuulissa 0,09 sekuntia alle ennätyksensä pyyhältänyt Myllynen jätti ajallaan 12,68 toiseksi sijoittunutta IF Femmanin tilastoykköstä Fanny Forssia peräti 0,30 sekuntia.
Vuosi sitten tuhannesosan erolla Myllysen 14-vuotiaiden kisassa kukistanut Iisalmen Visan Milla Heiskanen oli kolmas ajalla 12,99.
- Meni omalta kohdaltani suunnitelmien mukaan. Sain hyvän lähdön ja juoksu tuntui hyvältä. Ylivoima kyllä vähän yllätti, Myllynen myönsi.

Myllysen kunnonajoitus on tällä kaudella osunut selkeästi kohdalleen. Viime kauden ennätys rikkoutui vasta kaksi viikkoa sitten.
- Viimeistely on mennyt hyvin, joten olin luottavainen. 300 metrillä lähden hakemaan finaalipaikkaa. Kiertäviä ratoja on kuitenkin vain kuusi, mutta hienoa olisi finaalissa juosta, Myllynen ennakoi sunnuntain koitosta.

Toinen rientolainen Pinja Horppu jäi alkueriin ajalla 13,22. Kymmenenneksi sijoittunut Horppu jäi finaalista 0,03 sekuntia. 
Riennon Jari Turtiainen lähti 14-vuotiaiden 800 metrille tilastojen 20:tenä, mutta lohkaisi ennätyksestään viisi sekuntia pois ja juoksi peräti kahdeksanneksi ajalla 2.13,15.

Eteläsavolaisten päivä Varkaudessa oli loistava. Kaiken kaikkiaan piirin urheilijat saavuttivat lauantaina neljä mitalia perjantain kahden lätkän jatkoksi. Lisäksi pistesijoja tuli viisi. Ennen päätöspäivää on piirin saldo jo kuusi mitalia ja 11 pistesijaa, mikä jo ylittää viimevuotisen kuuden mitalin ja yhdeksän pistesijan saaliin.

16-17-vuotiaiden SM-kisojen toisena kilpailupäivänä Jyväskylässä 17-vuotiaiden 800 metrin alkuerissä Savonlinnan Riennon Olli Heiskanen kellotti 2.03,87, mikä riitti sijaan kymmenen. Finaalipaikka jäi vajaan kolmen sekunnin päähän.