Olli Teijonmaan muistokisat 10.-11.6.2023

Olli Teijonmaan muistokisat järjestettiin ensimmäisen kerran kesällä 2017 aiemmin keväällä menehtyneen Riennon puheenjohtajan muistolle. Kesällä 2021 kilpailut laajenivat kaksipäiväiseksi tapahtumaksi ja kilpailut saavat jatkoa jälleen kesäkuussa 2023. Kesällä 2023 kilpaillaan kuvankauniilla Kyrönniemen kentällä 10.-11.6. Kilpailuiden tavoitteena on kohota lähivuosien aikana itäisen Suomen merkittävimmäksi vuosittaiseksi yleisurheilukilpailuksi. 

Kisoissa on erittäin laaja lajivalikoima, jolla pyritään tarjoamaan kaikille mahdollisuus kisaamiseen ja nimenomaan molempina kilpailupäivinä. Kilpailut järjestävä Riento panostaa kisoissa etenkin mieleenpainuvan tapahtuman kehittämiseen. Erinomainen ison kisan tunnelma ja ennen kaikkea nuorekas tapahtuma ovat leimallisia Olli Teijonmaan muistokisoille. Kisojen yhteydessä on samalla kaikilla ulkopaikkakuntalaisilla mahdollisuus tutustua yhteen Suomen hienoimmista kesäkaupungeista ja kesällä 2023 onkin kyseinen viikonloppu varsin vilkas ja tapahtumia on ympäri kaupungin. 

Kisaan ilmoittautuminen on jo käynnissä kilpailukalenterissa: https://kilpailukalenteri.fi/?cs=16&nid=32003 

Kisojen pääyhteistyökumppaneina toimivat Hartwall/Gatorade, Kuljetusliike Pulkkinen ja UPM.